Tuplainhokkipäivänasu

Ensinnäkin: kyllä, olen vielä olemassa. Ja body doublellekin saatiin tässä vähän hommia.

Toiseksi: kirjoitusinspiraatio iski, kun luin Pupulandian Jennin Pinkkinspiraatio-postausta, sattumalta kun oli pinkkiä päällä tänään.

Tosiaan monissa blogeissa - ja ihan "oikeassakin" elämässä - ihmiset pitävät vaaleanpunaista väriä inhokkinaan ja ovat sitä mieltä, ettei se nyt kertakaikkiaan ole ollenkaan sopiva väri aikuiselle ihmiselle. No jaa, olen harvinaisen eri mieltä. Vaikka vaatekaappini sisältö on yleisesti ottaen kirjava kuin pakanamaan kartta, on vaaleanpunainen/pinkki eri sävyissään siellä varsin hyvin edustettuna. Kaveripiirissäni olen se "Täti Vaaleanpunainen" (mukaillen sitä vanhaa lastenkirjaa), meillä kun on suorastaan "koodiväri" jokaiselle.

Toinen inhokkiusasia tuntuu olevan twinsetit. Mun lemppari, kuinka yllättävää. Niitä löytyy kaapista useampaakin väriä. Siis mikä sen parempi kuin korallipinkki twinsetti. Harmaan A-linjaisen hameen kanssa sopivan vintagehenkinen, mutta varsin käytännöllinen asu. Ja siis jonkun ns. muodikkuuskäsityksen mukaan jotain aivan kamalaa todennäköisesti : ) Mut ihan sama mulle oikeesti, vai miten se nuoriso nykyään sanookaan (en siis kuulu joukkoon nuoriso, hah). Sattumalta kaapista löytyi lähestulkoon neulesetin väriset kangasballeriinat, joiden olemassaolon olin jo välillä onnistunut unohtamaan.

twinsetti: Pierre Cavallo
hame: H&M

 



 

balleriinat: New Look

Viimeinen juna Nääshvilleen tais männä jo

Isabel Marant -tyylinen western-paita taitaa olla jo niin so last season. Toisaalta tämä omatekemä yksilö alkaa olla jo lähes "vintagea", kun olen nimittäin tämän ommellut jo vuonna 1987, kaava oli joku ihan perus-Burda tai Stil. Kaikki nämä vuodet paita on roikkunut kaapissani, olen vaan harmitellut sitä, että kasarimuodin mukainen leveä hartialinja ja muutenkin melkoinen väljyys on rajoittanut paidan käyttöä. No, nythän nuo edellä mainitut ilmiöt ovat vähän niinku palanneet, kuin myös western-tyylikin hetkeksi. Rohkaistuin pistämään paidan päälleni kerran viime syksynä, muotimessuille peräti.      

 

 

Jokaikinen paljetti on ommeltu yksitellen ja käsin. Kuvion mallin olin bongannut jostain lehdessä olleesta college-paidan (!) koristuksesta, tosin se ei kuvassa näkynyt kokonaan, joten jouduin vähän kehittelemään lisää koukeroita. Kopioin ja suurensin mallin ja siirsin liidulla paidalle. Ja ei muuta ku ompelemaan paljettetteja. Kun oli kiire saada paita valmiiksi jotain tiettyä tilaisuutta varten (en muista mitä), tein sitä kerran mm. paikallisjunassa ja sain osakseni hiukan kummeksuvia katseita.

 

  

Harmillista on se, että kangas on pesuissa haalistunut, eikä se enää näytä oikein siistiltä. Sitä paitsi se on aika paksua ja tönkköäkin, eli paita ei laskeudu nätisti. Mutta säästettäköön tämä muinaismuistona ja näköjään sitä voi muutaman kymmenen vuoden välein vähän ulkoiluttaakin, puutteistaan huolimatta : )

Pää kainalossa

Kerran äiti sanoi olevansa tulossa käymään vaikka pää kainalossa ja niinhän se tulikin, nimittäin styroxinen somistuspää.

 

 

Tälle irtopäälle oli tarvetta mm. cowboy-hatun säilytyspaikkana, ettei lierit lässähdä lopullisesti. Hattu on tullut hankittua innokkaimpina rivitanssivuosina, siis kauan sitten, mutten raaski siitä luopua, vaikka tanssiminen onkin viime vuosina jäänyt vähiin. Eikä sitä paitsi hattua enää niissäkään tanssipiireissä kenelläkään näy. Mutta hieno hattuhan se on, jos vaikka joskus kehtais käyttää jossain muuallakin... toistaiseksi se on hyllyn päällä "koristeena".

 

  

 

Body double

Ehkä tulevaisuudessa täällä blogissa tullaan näkemään jopa jotain muutakin kuin henkarissa retkottavia vaatteita, kun olen hankkinut itselleni "sijaisnäyttelijän".

Sovitusnukke oli ollut harkinnassa jo kauan ja loppukesästä sen vihdoin sain hankittua. Tosin en vieläkään ole ehtinyt (lue: laiskuuttani saanut aikaiseksi) sitä ompeluhommissa käyttää. Enkä edes vaatteiden kuvaamisessa, mutta kyllä sekin päivä koittaa. Toivottavasti.

Nuken hankintamatka oli kyllä varsinainen seikkailu. Olin netistä tutkaillut, että Ompelijanmaailma Tampereella myy erilaisia sovitusnukkeja ja ajattelin, että käyn sen heidän noutomyymälästään hakemassa samalla, kun olen Tampereella muutenkin käymässä. Hienosti meni siihen asti, kun pääsin liikkeen oven taakse ja huomasin ovea nykiessäni, että sehän onkin juuri keskiviikkoisin kiinni. Miten olinkaan juuri sen kohdan jättänyt nettisivulta lukematta.... No, soitin ovessa olevaan puhelinnumeroon, että jos vaikka joku sattuisi olemaan takahuoneessa töissä... Eipä ollut, mutta ystävällinen herra langan päässä kertoi olevansa Vammalan myymälässä, jonne ei ole kuin noin 50 km ja hän lupasi olla tavattavissa myymälässä vielä siinä vaihesssa iltaa, kun sinne ehtisin (ja löytäisin). Ja siispä muut asiat Tampereella hoidettuani lähdin äidin kanssa ajelemaan Vammalaa kohti, perillä taidettiin olla vasta reilusti sulkemisajan jälkeen. Ystävällinen herra esitteli meille kaikki sovitusnukkevaihtoehdot ja kaikkea muuta kivaa, mitä heillä oli myynnissä, toista tuntia vierähti valikoimaa tutkaillessa, mukaan tarttui nuken lisäksi paljon muutakin. Lopulta jo illan hämärtyessä päästiin seikkailemaan takaisin Helsinkiä kohti. Lopputulos oli erittäin myöhäinen kotiinpaluu ja seurauksena koko päivän autossa ja kylässä ynnä muualla istumisesta totaalinen selän jumiutuminen, jota sitten podinkin toista kuukautta. Hmm, pitäisikö harkita jotain liikuntaharrastusta...

 

Mutta siis loppukommenttina mainittakoon, että erittäin hyvää palvelua saatiin Ompelijanmaailmasta. Eikä tämä ole mikään maksettu mainos.

Paluu tulevaisuuteen

Mitä pitemmäksi kirjoitustauko venyi, sitä korkeammaksi kasvoi kynnys uuden postauksen julkaisemiseen. Siitäkin huolimatta, että pitkin kesää ja syksyä olisi ollut monenlaista "asiaakin"... ja nyt en enää edes muista, mitä kaikkea pitikään kirjoitella. No, yksi viime kesäinen projekti sentään tuli mieleen eli mummon lipaston "uusi ilme". Lipastossa ei sinänsä ollut mitään vikaa (paitsi että yksi vedin oli rikki), mutta se ei vaan sopinut mummon huoneen värimaailmaan. Tällainen se oli ennen:

 

 

Äidin kanssa sitten otettiin pensselit käteen ja maalattiin lipasto hentoisen vaaleanpunaiseksi. Ensin väri näytti lähes valkoiselta, mutta kuivuessaan sävy tuli paremmin esiin. 

 

 

Ihan söpö siitä tuli. Ongelmaksi muodostui sitten vaan nuo vetimet... tässä niiden virkaa toimittaa solmulla varustetut kanttinauhan pätkät : ) Miten vaikeaa voi olla löytää tästä maasta nättejä vetimiä, kysyn vaan. Erikoisliikkeestäkään ei apua löytynyt, eikä kotimaisista nettikaupoista. Erilaisia malleja on jo ostettu ja tilailtu, mutta mikään ei ole vielä miellyttänyt ja palautukseen on pistetty kaikki. Ulkomaisista nettikaupoista ja Ebaysta voisi löytyä kivoja, mutta vielä en ole arvannut tilata, kun ei sitä sitten tiedä, miltä ne "livenä" näyttää.

 

Ja mitä tästä kaikesta opimme. Mainoksissa yms. maalaaminen näyttää aina niin helpolta ja kätevältä, mutta ei se ihan niin helppoa ollutkaan saada aikaiseksi tasaista pintaa ilman pensseliraitoja. Tai ehkä mä vaan olen tumpelo tai liian kriittinen. Tästä projektista viisastuneena en sitten ryhtynytkään entisöimään yksiä vanhoja tuoleja, jotka ovat kauan jo odottaneet uutta elämää, vaan turvauduinkin ammattilaisen apuun. Verhoilijan ja puusepän käsittelyn jälkeen tuolit ovatkin tosi hienot, voinkin esitellä ne, kunhan saan kuvat otettua.

 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!